Kairokoski
Kosken niska-alueNiska-alue on kaksiosainen, joista ylempi, järven puoleinen osuus on vaikeasti kalastettavissa ja aivan rannan tuntumassa on myös omakotitalo. Rannassa saa kuitenkin kulkea vapaasti. Syvä virta kulkee aivan joen keskellä. Ylemmän osuuden ehdottomasti paras osa on heti niskan alapuolinen virta. Erityisesti kylmän veden aikaan ja keväällä voi siitä tavoittaa taimenen tai kirjolohen. Keskikesällä hauki valtaa alueen. Tämä onkin yksi parhaista haukipaikoista. Myös suuri säynävä tai lahna saattaa napata perhon. Alempi niska on todella hyvää kalastusaluetta, pituutta on noin 20 metriä ja syvempi virta kulkee aivan keskellä jokea. Mielenkiintoisin kohta on kuitenkin aivan niskan loppuosa, siinä sijaitsee koko joen mitalta syvempi monttu. Niskalla kalastus kannattaa aloittaa aivan rannasta, sillä usein kalat majailevat syvemmän virran reunoilla. Toisinaan koskesta nousevat kalat ottavat pinturiin heti niskalta. Kesän edetessä myös lahnat laskeutuvat alemmas kosken niskalle suurina parvina ruokailemaan. Kairokosken niska on taimenen kutualuetta, joten kahlaamista kannattaa keväällä vakavasti harkita - niin mätimunien, mutta myös kalojen pelottelun vuoksi. Syviä monttuja on juuri rannassa ja paikkaa tuntevat katselevatkin joskus kummeksuen kalojen päällä käveleviä "turisteja". |
|
![]() Kairokosken yläosaa | ![]() Heti niskan jälkeen oleva pooli |
![]() Ennen siltaa olevia syvempiä monttuja | ![]() Sillan alla oleva syvänne |
Sillan yläpuolinen osa
Koko sillan yläpuolinen koskiosuus on erinomaista koskikalastusaluetta, vedenkorkeudesta riippuen kirjolohen voi tavoittaa mistä vain. Muutamia erityisen hyviä kohtia ovat:
- Heti niskan jälkeen oleva pooli; keskellä jokea on isompi pohjakivi, jonka ympärillä on usein kalaa.
- Ennen siltaa olevat montut; ennen siltaa on kalastettavan rannan puolella peräkkäin muutamia syvempiä monttuja, nämä kannattaa läpikäydä tarkasti.
- Sillan alla oleva syvänne; syvänne sillan alla on myös kokeilemisen arvoinen. Vaikeutena tässä on, että kala ottaessaan vieheeseen suuntaa alavirtaan, mikä usein johtaa sen karkaamiseen.
![]() Kairokosken alaosaa sillalta kuvattuna | ![]() Sillan alapuolinen monttu |
![]() Heittolaiturin montut | ![]() Kairokosken loppuliuku |
Sillan alapuolinen osa
Sillan alapuolinen koskiosuus on Viinikanjoen parasta taimenpaikkaa. Pienimuotoista koskea ja runsaasti kalalle soveltuvia piilopaikkoja on koko kosken mitalta. Kaloja joessa on aina, mutta niiden saaminen on joskus työn takana. Haasteelliseksi ja samalla mielenkiintoiseksi kalastuksen tekee kosken kivisyys. Isokin kala voi lymyillä hyvin vaatimattoman näköisessä kosken kohdassa jopa aivan rannassa, joten tarkkaa kalastamista vaaditaan. Kuitenkin pari kohtaa on ylitse muiden:
- Sillan alapuolinen monttu; sillan alapuolella ja alavirtaan katsottaessa oikealla puolella on syvä monttu. Alkukaudesta tähän parkkeeraa isompi taimen, joka jahtaa salakoita ja särkiä aivan sillan alapuolisessa poolissa. Keskikesällä siitä tavoittaa kirjolohen.
- Heittolaiturin montut; puolessa välissä koskea on heittolaituri ja se on hyvällä paikalla. Aivan kohdalla ja vähän alavirtaan on erinomaiset kaksi poolia, missä erityisesti kirjolohi viihtyy.
- Kosken loppuliuku; kosken loppuliuku on kaksiosainen. Alavirtaan katsottaessa oikeanpuoleinen on koko kauden ajan yksi varmimmista ottipaikoista, matalankin veden aikaan tässä on aina kalaa.
- Kosken alapuolen kuohuissa asuu ns. kuuluisa megamörkö. Toiset sanovat, että se on + 8kg hauki ja toiset, että se on +4kg taimen. Joka tapauksessa se on kirjoittajaltakin vetänyt siimat poikki ja taimenelta se vaikutti, vaikka ei 10 min näkynyt pinnalla. Todisteita odotellaan. Joka tapauksessa suvantoon menevä virta tarjoaa yleensä min. kirjon plakkariin, mutta käytä kunnon tapseja! (kir. 0.18 tapseilla).
Kairokoskella kannattaa pommittaa erityisesti kuohuja painavilla vieheillä. Suuria taimenia on saatu paljon juuri suurien kuohujen alta. Älä kahlaa liikaa, taimenet ovat usein syvissä rantamontuissa!
Kairokosken ja Haapaskosken välinen suvantoKoko suvanto-osuus on erityisesti kylmän veden aikaan hyvää kalastusaluetta, jolloin kirjolohi ja taimen viihtyvät miedossa virrassa. Suvanto ennen Haapaskoskea on syvä, joten matalankin veden aikaan se on hyvin kalastettavissa. Heitä erityisesti kaatuneen männyn kohta, usein tavoitat siitä ainakin kirjolohen! Kesällä ja pimenevissä illoissa kalat ovat usein lähes rannassa, joten toimi rannalla varovaisesti. Kalat ruokailevat matalassa! |
|